Siirry pääsisältöön

Aapo-koiran mietteitä keskellä kirkasta päivää...



Kissan kutale on tuas vallanna eokon tuolin meejän parvekkeella. Vuan eepä tuo taeja eokkoo haetata, kun sillä on muutakkii tekemistä, ku makkaella aaringossa ja eepähän tuo oo paljoo paestanna tuohon parvekkeelle ies. Muatkoon raahassa siinä sitte. Jättää omat karvasa siihen lämmikkeeks...eokon pyllyyn tarttuu ne sitte, näättää kuulemma "eläimelliseltä"...tuumi ukko ...





Yrittää härkkiä tuota eokkoo tuoas. Emännällä oes mukava rojekti matonkutteihin kansa, mutta eehän siitä taeja tuaskaan tulla mittään...johonnii häkkiin jootas tuo Lissu mokoma...saes joskus ies jottaen raahassa tehhä. Vuan ee se emäntä sitä raski häkkiin laettoo kuitenkaan, kuhan höpäjän.







Niihän tuo rupes ramasemmaan kesken päevän. Suap kytätä ja vahtia millon ohi kulukevia immeisiä tae koeria ikkunasta käsin tae vahata parvekkeen kaeteen välistä ja välillä sanon miltä tuntuu...tekis miel juosta perrään ja murista oekeen kunnolla...vuan en minä pahalla...kuhan ilimottelen vuan.






Jaaha, mitä lie Lissu tuas huomannu. Se on aeka vikkelä ja ketterä ja se männöö niin liukkaasti, ettei tuo emäntä kerkii aena sen perrään. Lie jonnii ötökän tuas vaenunnu...




Minä kävin kahtomassa ja kärpästä se Lissu yritti sualistoo. Voe hyvän tähen, että on olevinnaan suurempikkii sualistaja..kärpäsen tappaja...varokee kaekki menninkäeset ja kärpäset, Lissu tulloo..heh heh...






Siinä se on ...eokon piti ottoo kuva tuosta myssystä, mutta eekös se kissan ketku kerennä jo siihennii...



Nyt pitäs eokon kyllä kastella jo tuo kukka. Lissu yrittää syyvä sitä...hee ..eokko, äkkiä paekalle...





Nyt se emäntä män sekasin...se leepo jonnii herkun...slups...tätä ihmettä ee kovin monesti tässä mökissä tapahu...emäntä tekköö mieluummin kästöetä, ku leepoo...parempi oes jos koettas mulle tehhä luusoppoo...






On tuas käänä hommoomassa lissee nuita lankapalleroesia siltä alpakkatilan emännältä. Juu, juu, siinä se tuas män luusopan keetto aeka...nuista langoista se ruppee tuas jottaen värkkeemään kuitennii.





NO niiin, siinä ne nyt on. Vaavalle hattu ja sukat. Niin ilakoipi nuista, että...mitä ihmeellistä niissä on. Ee tämä koera oekeen ymmärrä tuota juttua...mutta se on niitten immeisten hapatuksia.






Piti tulla ihan lähempee kahtommaan, että mittee se eokko tekköö. Nyt sillä on kukkien kastelua mielessä. Se ol ihan tarpeen se.Jo rupes lurpottammaan kukat...pittää niitäkii vahtia...







Nuuh, nuuuh, tästä se emäntä tykkee erikoesen paljo. On sillä joku nimikii...hortensiako lie ollu.




Ja tässä on kansa joku kerpera. Ootoja nimiä...






MInä oon Aapo ja minä ruppeen tuas muata, että sii juu leiter alligeiter...mitähän sekkii tarkottaa, en tiijä vuan ee se mittää...jatkettaan myö hommia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Pikainen lumiukon tuunaus muutamassa minuutissa lumesta ja langoista

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata...

Lämmin kauluri kotimaisesta lampaan villasta

Pyöröpuikot esiin ja neulomaan. Ajattelin neuloa lämpimän kaulurin. Haeskelin jonkun aikaa erilaisia kaulurimalleja, mutta en oikein löytänyt suoraan mieleistäni. Tässä voisi samalla harjoitella jonkin uuden asian, mitä en ollut aiemmin kokeillutkaan. Nimittäin valepalmikko. Näytti aika kivan pitsimäiseltä ja helpoltakin. Käytin tähän kauluriin kotimaista lampaan villaa ja vajaa 100g meni lankaa...eli olisi voinut tehdä pitemmän putken, mutta tämä tuntui minulle sopivalta. Valmiista kaulurista tuli noin 23cm korkuinen. Loin 130 silmukkaa pyöröpuikolle ja ensimmäisen kerroksen neuloin nurjaa ja sitten aloitin valepalmikon neulomisen. Sehän sujui aika sukkelaan. Oli vaihtelua, kun välillä otetaan silmukka neulomatta ja sitten vedetään se neulottujen yli ja seuraavalla kierroksella piti muistaa tehdä langankierto. Yllätyin, että oli näinkin helppoa.  Minulla on näitä irtolappusia neuloessani muistini tukena. Katsoin tuon valepalmikon ohjeen...