Unnuvilla

Pyöröpuikot esiin ja neulomaan. Ajattelin neuloa lämpimän kaulurin. Haeskelin jonkun aikaa erilaisia kaulurimalleja, mutta en oikein löytänyt suoraan mieleistäni. Tässä voisi samalla harjoitella jonkin uuden asian, mitä en ollut aiemmin kokeillutkaan. Nimittäin valepalmikko. Näytti aika kivan pitsimäiseltä ja helpoltakin. Käytin tähän kauluriin kotimaista lampaan villaa ja vajaa 100g meni lankaa...eli olisi voinut tehdä pitemmän putken, mutta tämä tuntui minulle sopivalta. Valmiista kaulurista tuli noin 23cm korkuinen. Loin 130 silmukkaa pyöröpuikolle ja ensimmäisen kerroksen neuloin nurjaa ja sitten aloitin valepalmikon neulomisen. Sehän sujui aika sukkelaan. Oli vaihtelua, kun välillä otetaan silmukka neulomatta ja sitten vedetään se neulottujen yli ja seuraavalla kierroksella piti muistaa tehdä langankierto. Yllätyin, että oli näinkin helppoa.  Minulla on näitä irtolappusia neuloessani muistini tukena. Katsoin tuon valepalmikon ohjeen net

Käsityöläisellä on hyvä olla olemassa koira, joka vankuu itsepäisen vaativasti ulos, sillä muuten olisin hautautuneena sisätiloihin ja uppoutunut täysin lankojen maailmaan. Ulkona kävellessä sainkin taas idean. Koira parka hädin tuskin sai tarpeensa ulos tehtyä, kun kiihdytin pikavauhtia kotiin. Ettei vain ajatus karkaisi ja idea häviäisi mielestä. Kotimaista lampaan villalankaa jäi tähteeksi juuri ärsyttävän vähän, ettei siitä saisi oikein mitään, mutta tämän idean saisin ehkä toteutettua. Kaivelin kirjahyllystä ihanan kirjan, missä oli paljon vauvan tossujen ohjeita. Tämän aarteen löysin jostakin kirjakaupan alekorista. Kirjan nimi on: " Pienet töppöset". Katselin sieltä vähän mallia, mutta tietenkin tämä minun lankani on aivan liian paksua niihin ohjeisiin. Jos virkkaisin niillä ohjeilla, saisi jokin jättiläisvauva töppöset. Minun oli siis kerättävä rohkeutta ja tartuttava reippaasti virkkuukoukkuun ja antaa langan viedä mennessään.  Käyttämäni lanka on paksua

pipon kuvausta kissan kanssa...melkein hermot meni... Sisareni tilasi vihreän pipon. Juu, ei siinä mitään, mutta kun hänellä on niin mahdottoman pieni pää. Mietin tovin, että minkälainen sopisi hänen tyyliinsä ja takkiinsa. Hän harrastaa mm. hiihtovaellusta ja kun vihreä oli toiveväri , niin tuo kierrejoustinhan sopisi hyvin. Siitä tulee mieleen kuusen neulaset, jos oikein tarkkaan katsoo...ja pipon saaminen sopivan pieneksi tuottaa vähän harmaita hapsia. Yritin kuvata kierrejoustimesta lähikuvaa, mutta tietenkin ahkera apulainen, nimittäin kissa, änkesi samaan kuvaan...ota siinä sitten kuvia. Ei tullut yhtään mitään. Päätä piti puskea lankakerään ja kerkesipä vielä tampata tassuillaankin sitä...Onneksi sisareni on kissa-ihminen. Ei vierasta, jos pipossa on jo valmiiksi kissan karvoja... Olisi vielä kiva lisätä vaikka tupsu tuohon, mutta se ei ole sisareni tyylinen...jätänpä sen tupsun tällä kertaa laittamatta. Kaulurin vielä aion neuloa, sitten on kiva lahja siskolle.

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata