Siirry pääsisältöön

Kissan kanssa neulomista...meinasi mennä välillä hermot...

pipon kuvausta kissan kanssa...melkein hermot meni...


Sisareni tilasi vihreän pipon. Juu, ei siinä mitään, mutta kun hänellä on niin mahdottoman pieni pää.
Mietin tovin, että minkälainen sopisi hänen tyyliinsä ja takkiinsa. Hän harrastaa mm. hiihtovaellusta ja kun vihreä oli toiveväri , niin tuo kierrejoustinhan sopisi hyvin. Siitä tulee mieleen kuusen neulaset, jos oikein tarkkaan katsoo...ja pipon saaminen sopivan pieneksi tuottaa vähän harmaita hapsia.

Yritin kuvata kierrejoustimesta lähikuvaa, mutta tietenkin ahkera apulainen, nimittäin kissa, änkesi samaan kuvaan...ota siinä sitten kuvia. Ei tullut yhtään mitään. Päätä piti puskea lankakerään ja kerkesipä vielä tampata tassuillaankin sitä...Onneksi sisareni on kissa-ihminen. Ei vierasta, jos pipossa on jo valmiiksi kissan karvoja...

Olisi vielä kiva lisätä vaikka tupsu tuohon, mutta se ei ole sisareni tyylinen...jätänpä sen tupsun tällä kertaa laittamatta. Kaulurin vielä aion neuloa, sitten on kiva lahja siskolle.



alpakka-langasta vihreä pipo



Alpakka-lanka on oikein miellyttävä neuloa ja pitää yllä. Se ei pistele herkempääkään ihoa.
Kuten jo mainitsin, niin sisarellani on pieni pää. Hänen on vaikea löytää sopivia hattuja. Kaikki lippiksetkin hän pienennyttää mittatilaustyönä sopivaksi. Toivottavasti tästä tuli sopiva, jos ei tullut, niin neulotaanpas sitten uusi.

Olen tykästynyt tuohon pipomalliin. Kierrejoustin tuo mukavaa vaihtelua normaalin resorin jälkeen ja en tee kavennuksia vaan neulon sileää oikeaa ja vedän lopussa langan kaikkien silmukoiden läpi ja vetäisen varovasti suppuun ja päättelen langan. On helppo tapa, jos ei hallitse kaikkia kavennuksia ja muutenkin siistin näköinen. Ja helppo vaikka aloittelijankin tehdä.




Unnuvillan laadun tarkkailija...


Passaa siinä kissankin hyristä pianon päällä...taisi kelvata sillekin tuo pipo...äkkiä pipo piiloon ettei kissa käy tamppaamassa sitä liikaa...





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Talvinen sää insipiroi

Kauan on satanut vettä tai räntää. Tulihan sitä luntakin jossain välissä, mutta se suli aina pois. Kaiholla muistelen vuosikymmenten takaisia runsaslumisia talvia kotiseudullani. Toki onhan siitä lumesta riesaakin, jos sitä on liikaa, mutta pikkuisen voisi luntakin olla joka talvi etelämmässäkin... Inspiraatiota luonnosta voi saada myös käsitöihinsä. Talvella onkin neulotuttanut lämpimästä kotimaisesta lampaan villasta esimerkiksi vauvan töppösiä tai lämpimiä lapasia. Olen kokeillut palmikoiden neulomista ja eipä se vaikeaa ollutkaan. Sopii hyvin aloittelijoillekin. Paksusta lampaan villasta virkattu töppönen ja neulottu varsi palmikkokoristeella. Ihanan pehmeät ja lämpimät " hipsuttimet " pienokaiselle. Palmikkoraita lämpimässä lapasessa. Ihana rouheinen pinta ja lämmöntuntu lampaan villasta neulotuissa lapasissa. Tämä villa ei pistele ikävästi ihoa vaan rouheudestaan huolimatta herkkähipiäisenäkin voin näitä huoletta käyttää. Värj...

Pikainen lumiukon tuunaus muutamassa minuutissa lumesta ja langoista

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata...