Siirry pääsisältöön

" Voihan atsalea, kun meille tulit "

Äidin lempikukka, akileija




Vietimme muistisairaan äitimme kanssa useamman viikon kesäkuun aikana. Onhan se aika luonnoton tilanne, että ohjaat sitä henkilöä, joka sinut synnytti ja kasvatti ja ohjasi elämän taipaleelle. Hänelle saattoi soitella ja kysellä neuvoja...eipä enää vuosiin ole näitä keskusteluja ollut. Elämään on jäänyt tyhjä kolo, mutta nyt on vain sopeuduttava tähän tilanteeseen ja koetettava järjestää asiat mielensopukoissa niin, että jaksaa tämän elämänvaiheen yli.



kieloja




Ilokseni sain välillä huomata, että huumorintaju on jäljellä ja hän muisti hetkittäin - jotakin. Kovin levoton hän on välillä, mutta kun siinä vierellä on aidosti läsnä niin hän rauhoittuu vaikkapa lukemaan kirjaa tai esimerkiksi sisustuslehteä. Lukeminen vielä onnistuu. Sitten kohta saattaa vierestä kuulua : " en jaksa enää lukea "..


" Kauniit klassikot " -kirja on mieluista luettavaa




Aina ei huvita lähteä ulos, mutta " lähdetään katsomaan kukkia " saattaa joskus tepsiä tai jokin muu houkutus. Ennen niin ahkera kasvimaan hoitaja ei nyt enää kitke kasvimaalla. Sitä ei tänä vuonna keretty eikä jaksettu laittaa ollenkaan. Voikukat olivat vallanneet kasvimaan reunustat.


voikukkia


Syreeniäkin ihasteltiin



Äiti saattaa istuksia pitkäänkin ja ihastella vaikkapa pientä kukkaa kädessään. Mietin, että siinähän saa " ahaa-elämyksen " useamman kerran. Jaksaa ihmetellä ja ihastella aina vain uudestaan ja uudestaan samaa asiaa. Ei muista, että tämä kukka on jo ihasteltu hetki sitten.







Opettelin neulomaan tänä kesänä villasukkia ja aina, kun neuloin , niin äiti tuli viereen katsomaan tai lukemaan kirjaa. Kerran ajattelin sitten kokeilla, että kiinnostuisiko hän käsitöistä. Annoin muutaman pienehkön lankakerän " uudelleen kerittäväksi " ja niin oli taitavat kädet, että todellakin sain paljon kauniimmin kerityt kerät takaisin. Käsityölehdessä sattui olemaan kuva, missä neuvottiin kuvin, kuinka virkataan esimerkiksi ketjusilmukoita tai kiinteitä silmukoita. Näytin äidille kuvia ja hän sanoikin : " Kokeilepa sinä tuota ". Äkkiä tuumasta toimeen ja tein ketjusilmukoita ja sitten ojensin langan ja virkkuukoukun hänelle, ja ilokseni hän alkoikin tottuneesti virkkaamaan ketjusilmukkaketjua. Riemuitsin mielessäni. Sitten kokeiltiin virkata kiinteitä silmukoita ja sekin sujui, kuin tanssi vain. Kyllä käsistä näkyi, että taidot olivat tallella. Niin oli tuli tasaista jälkeä ja kauniisti kädet virkkasivat lappusta. Mietittiin, että tulisiko siitä vaikkapa pannulappu, mutta jokin muu sitä taisi kuitenkin tulla. Äiti itsekin naurahteli sitä tehdessään ja näytti yhtäkkiä lankaa ja ymmärsin, että nyt täytyy työ lopettaa ja päätellä. Siitä taisi tulla baskeri ja nauroimme yhdessä makeasti.


ensin lankakerät uudelleen keriksi



ketjusilmukoiden teko onnistuu



ketjusilmukoista kiinteisiin silmukoihin




valmis työ, jolle nauroimme makeasti


Valmiin virkkaustyön taustalla on entisen kädentaitajan posliinimaalaustyö. Taitava tekijä siis. Sääli, että juuri minun äidilleni piti tämä sairaus tulla, mutta osaansa ei voi valita ja voimme vain  toivoa, että lähitulevaisuudessa keksittäisiin lääke tähän sairauteen. Lähes kaikilla tuttavillani on suvussa muistisairaita läheisiä. Vertaistukea siis riittää.


omenapuun kukat nupulla 


Voi " atsalea ", kun meille tulit, mutta koetamme sitkutella eteenpäin ja otamme päivän kerrallaan, niin kuin isäni ja äitinikin tekevät. Voimia kaikille tämän muistisairauden kanssa kamppaileville.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Talvinen sää insipiroi

Kauan on satanut vettä tai räntää. Tulihan sitä luntakin jossain välissä, mutta se suli aina pois. Kaiholla muistelen vuosikymmenten takaisia runsaslumisia talvia kotiseudullani. Toki onhan siitä lumesta riesaakin, jos sitä on liikaa, mutta pikkuisen voisi luntakin olla joka talvi etelämmässäkin... Inspiraatiota luonnosta voi saada myös käsitöihinsä. Talvella onkin neulotuttanut lämpimästä kotimaisesta lampaan villasta esimerkiksi vauvan töppösiä tai lämpimiä lapasia. Olen kokeillut palmikoiden neulomista ja eipä se vaikeaa ollutkaan. Sopii hyvin aloittelijoillekin. Paksusta lampaan villasta virkattu töppönen ja neulottu varsi palmikkokoristeella. Ihanan pehmeät ja lämpimät " hipsuttimet " pienokaiselle. Palmikkoraita lämpimässä lapasessa. Ihana rouheinen pinta ja lämmöntuntu lampaan villasta neulotuissa lapasissa. Tämä villa ei pistele ikävästi ihoa vaan rouheudestaan huolimatta herkkähipiäisenäkin voin näitä huoletta käyttää. Värj...

Pikainen lumiukon tuunaus muutamassa minuutissa lumesta ja langoista

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata...