Siirry pääsisältöön

Aapo-koira ja Lissu-kissa seuraavat tarkkana emäntänsä touhuja...lintujen kuvaamista siis...

Missähän se siippa viipyy..mietti ukko-harakka...

Voe, ee...mittee se eokko tuonne ulos lähti iliman minua...ja mitä se tuolla puskissa rymyää..ja otti ne ihmeelliset mötykkäsä mukkaan ja pistää niitä ulukona joka paekkaan...







Nyt on oltava tarkkana kun porkkana...kamera sillä on näköjään mukana ja mötykät kaenalossa...




Ukko-harakka ajattelee mielessään, että : " tule joudu oma kulta, että saadaan häitä..."



Siihen pisti linnun istummaan ja kameralla räpsii ja pyörii ympärillä...on se ootoo hommoo koeran mielestä..nuo eokon puuhat.



" Onko tämä hyvä pesä?"


Eokko on ommellu hupsuja harakoeta ja niitä nyt ihhailoo ulukona. Ee taenna huomata, että nuapurin isäntä kahtel ulukorappusiltaan emännän pyllistelyjä puskissa...kiäh kiäh...siinä se on ollu näky...




" tämä pesä on jotenkin liian moderni ja kovanlainen..."


Jaa, vanaha rottinkituoli oes nuille ötököelle ihan kelepo paekka vuan ee...minnekä se ne pisti tuas..






" tässä on perinteisempää mallia oleva pesä, mitäs tuumit kultaseni..."

Risukasa on niille vielä parempi paekka...Minä tykkeen tästä sohvasta kyllä enempi...
se on sopiva koerille...



" oman kullan kainalossa on niin lysti olla..."

Jospa se eokko muistas joskus meekäläestäkkii..hee...oes iltapissityksen aeka jo..eokko hoe.




" tässä on hyvä olla, on oksia pään päällä ja ollaan ihan hiljaa vaan, sylikkäin..."

Ja se viimene iltatikkukii piti suaha vielä...hee eokko...koeras on vaella jottaen...






Lissu-kissakii jo ihmettellöö ja ootteloo jottaen vähän märkäsempöö ruokoosa ennen yötä...ee se eokko tajua, ukon piti kaekki tuas huolehtia ku eokko vuan puskissa rymyää kamerasa kansa...on siinä meellä emäntä...




P.s. Kyllä se Aapo sai iltatikkunsa ja Lissu märkäruokansa...kyllä eokko muistaa huolehtia...terveisin eokko.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vanhan Porvoon lumoissa

Porvoo on maalauksellisen kaunis ja viehättävä kaupunki ja varsinkin se Vanha Porvoo.. Heti sillalle tullessa näkymä avautuu kauniisiin puutaloihin ja kaivelen  kameran laukusta. Huomioni kiinnittyy  ikkunoihin, vaihteleviin väreihin ja kattoihin. Täällä ei ole arkkitehti onneksi saanut päättää talojen värisävyjä eikä talojen mallia. Ei ole yksitoikkoisen tasaisia kattoja vaan vaihtelevia muotoja ja värejä. Mennyttä aika ei saa takaisin, mutta sen voi täältä vielä aistia. Tänne pitäisikin päästä joskus aamuvarhaisella, ennen kuin yksikään turisti olisi liikkeellä...saisi rauhassa kuvailla. Näkymä sillalta kirkolle päin. Kirkko erottuu komeasti ja sitä kohti siis jatkan matkaa. Kai jo kansallismaisemaksi tunnustettu näkymä, ranta-aitat. Penkereellä on kiva istuksia ja ottaa aurinkoa tai vaikkapa nauttia eväät. Yrittäjät ovat panostaneet pieniin, mutta niin tärkeisiin yksityiskohtiin. Portin pielissä, ikkunoissa, ovien suulla on monenlai...

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Pikainen lumiukon tuunaus muutamassa minuutissa lumesta ja langoista

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata...