Siirry pääsisältöön

peruslapasen koristelu virkaten


Ihan pöllöt lapaset tuli

Neuloin harmaat peruslapaset ja siinä jo neuloessa alkoi ideoita syntymään sen verran tiuhaan, että oli ihan pakko " pilata " nämä kauniit lapaset.

Minä en osaa kirjoneuletta, ainakaan vielä, joten minun keinoni koristella tai tuunata on virkkaaminen. Se on jotenkin helppoa ja luontaista minulle.

Olen virkannut pöllö-juttuja aiemminkin, mutta nyt pöllöt tulivat käyttökelpoiseen lapaseen eikä mihinkään turhakkeeseen, kuten tuoksupusseihin. Innostuin aiemmin alkuvuodesta virkkailemaan kymmeniä tuoksupusseja, jotka vieläkin etsivät kotejaan....Ei siis syntynyt niistä mitään hittituotetta. En kyllä ole niitä pahemmin markkinoinutkaan. Odottelen innokkaita ostajia ilmestyvän oven taakse...ehkä turhaan...hohhoijaa...

Nyt olen kuitenkin iloinen, että osaan neuloa sekä villasukat että lapaset ja vauvan myssyjäkin. Ne eivät ole mitään turhakkeita vaan hyödyllisiä käytettäviä tekstiilejä.







vuosia sitten maalaamani jääkaappimagneetti

Idea pöllöihin on ehkä lähtenyt näistä vuosia sitten maalaamistani punatulkuista. Koetinkin koko aamupäivän ährätä virkaten kuvan kaltaista suloista lintusta, mutta ei onnistunut ainakaan tällä kertaa, joten kärsimättömänä luonteena jätin sen idean vielä hautumaan ja virkkasin pöllöt. Pöllöt kiinnitin ihan parsinneulaa käyttäen ommellen valmiiseen lapaseen.

Siitä tulikin idea, että voisi nimikoida ja koristella muitakin lapasia, mitä kotona saattaa laatikoiden kätköissä lymytä. Näin niistä saisi aivan uudenveroisia ja yksilöllisiä. Oman äitinikin lapaset voisi koristella, että hän löytäisi helposti omansa, eikä laittaisi vahingossa isän lapasia ulos mennessään. Häntä kun vaivaa muistisairaus, niin helposti käteen tai jalkaan lähtee isän rukkaset tai kengät....


harmaat peruslapaset

Mielestäni näistä peruslapasista tuli oikein muikean näköiset vaikka olisivat toki olleet aivan sievät ilman pöllöjäkin.









Onneksi tosiaan älysin ostaa myös roosat langat, sillä tuskin maltan odottaa, että minkälaiset niistä tulee.

Langathan ostin Nummelasta, Silkkitie oy:stä. Lanka on merinovillaa. Oikein pehmeää ja helppoa neulottavaa.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vanhan Porvoon lumoissa

Porvoo on maalauksellisen kaunis ja viehättävä kaupunki ja varsinkin se Vanha Porvoo.. Heti sillalle tullessa näkymä avautuu kauniisiin puutaloihin ja kaivelen  kameran laukusta. Huomioni kiinnittyy  ikkunoihin, vaihteleviin väreihin ja kattoihin. Täällä ei ole arkkitehti onneksi saanut päättää talojen värisävyjä eikä talojen mallia. Ei ole yksitoikkoisen tasaisia kattoja vaan vaihtelevia muotoja ja värejä. Mennyttä aika ei saa takaisin, mutta sen voi täältä vielä aistia. Tänne pitäisikin päästä joskus aamuvarhaisella, ennen kuin yksikään turisti olisi liikkeellä...saisi rauhassa kuvailla. Näkymä sillalta kirkolle päin. Kirkko erottuu komeasti ja sitä kohti siis jatkan matkaa. Kai jo kansallismaisemaksi tunnustettu näkymä, ranta-aitat. Penkereellä on kiva istuksia ja ottaa aurinkoa tai vaikkapa nauttia eväät. Yrittäjät ovat panostaneet pieniin, mutta niin tärkeisiin yksityiskohtiin. Portin pielissä, ikkunoissa, ovien suulla on monenlai...

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Tulikohan neulottua hassu hattu vauvalle

Olen pitkään miettinyt mielessäni vauvalle pupuhattua neuloen. Löysin jo aikaisemmin keväällä Alpaca Fuente tilalta ihanan pehmeää baby alpakka-langan, josta myssy piti neuloa, mutta sopivaa mallia tai ohjetta en vain löytänyt mistään, kunnes netissä törmäsin valokuvaan vauvasta ja tällä suloisella vauvelilla oli päässään ihastuttava pupu-myssy. Siinä se oli, mutta mistä ohje, sitä ei ollut missään. Eihän siinä auttanut muu, kuin kokeilla itse. Perusmyssyn nyt neuloin ihan summamutikassa. En osaa sanoa edes minkä kokoiselle vauvelille tämä luomus mahtuisi, mutta jatkoin sitkeästi neulomista. Korvien kohdalla valtasi hetkittäin epäusko, että tulikohan tehtyä emä munaus tai ainakin hassu hattu :). Ihan hyvä siitä taisi kuitenkin tulla , ainakin omasta mielestäni. Olen ihan tyytyväinen :). Myssy menisi ilman koristeitakin, mutta en malttanut olla kokeilematta erilaisia rusetteja. Neulomalla tai satiinisia rusetteja. Eri värisiä. Voisi...