Siirry pääsisältöön

illankähmässä voi tapahtua mitä vaan...ainakin meillä...

Hmmm.....mikäs se siinä on...


Illalla aloitin ja puolenyön aikaan lopetin...tonttulakin neulomisen. Eihän sitä malta kesken jättää. Oli ihan pakko nikertää valmiiksi.

Ja kuten aina, kaverina häärää kissa, kun yritän ottaa valokuvia. Aina sama juttu. Sitten sainkin idean. Laitetaan tuo linssilude sitten kokeilemaan kissa-mallina oloa...katsotaan miten tässä käy. Onko emäntä naarmuilla vai kissalla lakki päässä.






Viittiskö sitä kopasta...

Aikansa siinä ihmeteltyään, rupesi tuo pipo jo kiinnostamaan ja teki siinä tuttavuutta. Tässä taisikin käydä niin, että kameran nauha kiinnostaa enemmän kuin se pipo.





Jotain outoa on tekeillä...


Kamera käy...ensimmäinen otos meni pieleen. lakki melkein tipahti. Kissa kuitenkin edelleen mukana.



Miten tähän päädyttiin....

Oi miten söpö kisu...kisu kisu...kameran nauha jaksaa edelleen kiinnostaa...






pitäskö tässä kynttä tarjota....

Pikkusen alkoi jännittämään, että tuleeko kynttä vai hammasta tässä vaiheessa.


käpälätä tarjoon ainakii...

Huh, onneksi tämä on se kasvissyöjä, kukkien tuhoaja, eukon kädet saa olla raatelematta...tällä kertaa...tuo lankakerä sen sijaan saa kohta höykytystä.




Glub...lähenkö lipettiin...

Hupsista keikkaa...siinäpä se pipo on somasti kisun päässä. Ta daa...





Nolo homma...



Ihan tässä liikuttuu, kun niin häveliäästi siinä napottaa pikku-kisu. Tästähän voisi vaikkapa napata joulukortin sukulaisille.

Niin, juu. Tuli uusi vauvan myssy neulottua tai ainakin saunatontulle , jos ei vauvalle.







Kyllä on jo paineltava yöpuulle. Kissakin jo valloitti toisen tuolin ja toisessa nukkuu koera...krooh.


p.s. Unohtui mainita, että lanka on ihastuttavan pehmeää alpakka baby-lankaa, jota olen osostanut Alpaca fuente tilalta ja myssyyn ei ollut mitään ohjetta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattu apulainen

Aurinkoisena päivänä pitäisi tietysti sännätä ulos hiihtelemään tai samoilemaan koiran kanssa metsään. Juu, näin muut tekevät. Minäpä säntäsin lankapussille haromaan sopivan väristä puuvillalankaa ja aloin virkata kettua. Onneksi löytyi oranssia, sillä sain pyynnön virkata tutulleni kameraan koristeeksi lapsikuvauksia varten ketunpään tai jonkun muun koristeen. Kettuhan se tulla tupsahti koukulta. Tästä tuli vähän litteä ja soikea, kun ajattelin ettei se saisi olla kuvaajan tielläkään, mutta tarpeeksi iso, että lapsi sen näkisi. Eikä ihan oikean ketun näköinen tullut, mutta ehkäpä se toimii paremmin, kun voi arvailla, että mikä se siinä kameran objektiivissa keikkuu...Hauska oli tämä pieni projekti. Tietenkin kissa Kehrääväinen aina tarkkana kuin porkkana seuraamassa lankoja ja eukkonsa puuhia. Vihreä villahuivin poimuista nosti päätään viekas ja pieni kettu...huuuu.....Toivottavasti tästä on hupia lapsikuvauksissa.

Talvinen sää insipiroi

Kauan on satanut vettä tai räntää. Tulihan sitä luntakin jossain välissä, mutta se suli aina pois. Kaiholla muistelen vuosikymmenten takaisia runsaslumisia talvia kotiseudullani. Toki onhan siitä lumesta riesaakin, jos sitä on liikaa, mutta pikkuisen voisi luntakin olla joka talvi etelämmässäkin... Inspiraatiota luonnosta voi saada myös käsitöihinsä. Talvella onkin neulotuttanut lämpimästä kotimaisesta lampaan villasta esimerkiksi vauvan töppösiä tai lämpimiä lapasia. Olen kokeillut palmikoiden neulomista ja eipä se vaikeaa ollutkaan. Sopii hyvin aloittelijoillekin. Paksusta lampaan villasta virkattu töppönen ja neulottu varsi palmikkokoristeella. Ihanan pehmeät ja lämpimät " hipsuttimet " pienokaiselle. Palmikkoraita lämpimässä lapasessa. Ihana rouheinen pinta ja lämmöntuntu lampaan villasta neulotuissa lapasissa. Tämä villa ei pistele ikävästi ihoa vaan rouheudestaan huolimatta herkkähipiäisenäkin voin näitä huoletta käyttää. Värj...

Pikainen lumiukon tuunaus muutamassa minuutissa lumesta ja langoista

Vihdoinkin lunta veden ja räntäsateen jälkeen. Koiran kanssa iltalirille ja kamera taskuun. Sielläpä kävellessä sainkin idean, mikä pitkin toteuttaa heti. Putsasin koiramme äkkiä enimmistä lumipalleroista ja nopsasti takaisin ulos. Hätäinen kun olen niin en malttanut valmistella etukäteen vaan syöksyin kumikengät lotisten pihalle ja törmäsin ensimmäiseen lumentapaiseen kasaan. Upotin rukkaset syvään hankeen ( lue: raapaisin nurmen päältä ensilumet...) ja lapsen innolla muovailin lumipalloja. Ou jee...kyllä sitä voi lapsettaa vielä mummonakin. Ai niin...mistäs se hattu lumiukolle...sitten muistin, että onhan minulla komeron kätköissä virkattuja silinterihattuja. Tietysti, koska milloin tahansa saattaa tarvita silinterihattua...ja sitten ei kun takaisin vain pihamaalle. Siinähän se mini kokoinen lumiukko tönöttää...huomenna voisi tekaista vaikka kokonaisen lumiukkoperheen , jos meillä vielä lunta on. Sisälle tultua sain idean. Jos ei ole lunta, niin voisihan sitä tuunata...