Unnuvilla

Pitääkö aina suorittaa ja saada aikaiseksi jotakin hyödyllistä? Ei pidä, ainakaan minun mielestäni. Seuraan kateellisena sivusta ihmisiä , jotka hyörältävät paikasta toiseen ja heillä on minuuttiaikataulu luotuna päivälle ja he saavat aikaiseksi vaikka mitä yhden päivän aikana. Minulle tulee tunne, etten ole tarpeeksi hyvä ja riittävä, kun useinkin lauantaisin en saa mitään aikaiseksi. Minä vain olen tai teen käsitöitä. Käsitöiden teostakin voi saada aikaiseksi huonon omantunnon, kun ei ole siivoamassa tai ei käy kaupassa, ei rapsuta pihamaalla syksyn värjäämiä lehtiä nurmikolta tai ei laita edes pyykkiä koneeseen ja niin edelleen...lista on loputon. Minä tarvitsen taukoa kaikesta. Minun kroppani ei vain jaksa aina. En ole ihmiskone. Olen elävä olento, joka hengittää...ainakin toistaiseksi ja näkee nälkää... Tärkeitä tekemisiä, kuten kaupassa käyntiä, voin siirrellä tekemällä jotain muuta vielä tärkeämpää, kuten kirjoittaa tätä blogia. Tälläkin hetkellä nälkä kurnii vatsassa ja kai...

Minulla on ystävä, joka tietää, mitä tahtoo ja kissa, joka tietää , miten eukon kuvaussessiot pilataan. Siinäpä oiva yhdistelmä aloittaa säärystimien neulominen. Ystäväni tahtoi siis ruttuiset, neulotut säärystimet. Lähetin hänet ensin langan ostoon ja tulihan sieltä lankaa, mutta väärää. Tai oli se ihan oikeaa, mutta pähkäilin, että ehkä olisi hyvä neuloa säärystimet kestävästä sukkalangasta...ei ihan ohuen ohuesta puuvillalangasta..näin talven tehdessä tuloaan. Jo samana iltana sain uudet langat ja ei muuta, kuin vain puikot heilumaan, kunhan olin ensin pähkäillyt sopivan silmukkamäärän luotavaksi puikoille. Ajattelin, että 12 silmukkaa riittää  per puikko ja aloitin neulomisen. Oli puhetta, että rutussa saisivat säärystimet olla...heti ensimmäiseksi tulikin mieleeni vauvan " juna-sukka ", sehän on kivasti rutussa. Sovelsin sitä ja se kelpasi myös ystävälleni. Säärystimet 7-veljes langasta " No nyt ovat valmiit ", ajattelin, mutta pirautus kav...

Hmmm.....mikäs se siinä on... Illalla aloitin ja puolenyön aikaan lopetin...tonttulakin neulomisen. Eihän sitä malta kesken jättää. Oli ihan pakko nikertää valmiiksi. Ja kuten aina, kaverina häärää kissa, kun yritän ottaa valokuvia. Aina sama juttu. Sitten sainkin idean. Laitetaan tuo linssilude sitten kokeilemaan kissa-mallina oloa...katsotaan miten tässä käy. Onko emäntä naarmuilla vai kissalla lakki päässä. Viittiskö sitä kopasta... Aikansa siinä ihmeteltyään, rupesi tuo pipo jo kiinnostamaan ja teki siinä tuttavuutta. Tässä taisikin käydä niin, että kameran nauha kiinnostaa enemmän kuin se pipo. Jotain outoa on tekeillä... Kamera käy...ensimmäinen otos meni pieleen. lakki melkein tipahti. Kissa kuitenkin edelleen mukana. Miten tähän päädyttiin.... Oi miten söpö kisu...kisu kisu...kameran nauha jaksaa edelleen kiinnostaa... pitäskö tässä kynttä tarjota.... Pikkusen alkoi jännittämään, että tuleeko kynttä vai hammasta tässä vaihees...

pehmeät langat odottavat tekijäänsä Kesällä kävin Porvoossa ihastelemassa kesäistä tunnelmaa. Onneksi sinä päivänä ei satanut , vaan oli oikein kaunis ja lämpöinen päivä. Kävelimme ukko-kullan kanssa pitkin ja poikin vanhaa kaupunkia ja tietenkin luurasin puotien ikkunoita ja tarjontaa ja mitäs kummaa, eipä aikaakaan, kun silmiini osui lankaliike. Eihän siinä mitään muuta voinut, kuin vaan sisälle katsomaan, mitä aarteita sieltä paljastuisi. Lankaliike Porvoossa  Silmät lennähtivät selälleen, mikä aarre-aitta se olikaan. Keskellä värien sinfoniaa huomasin tarjouslangat ja syöksähdin niitä hipelöimään. Välittömästi otin pussin ja aloin mättämään lankoja pussiin. Valitsin mielestäni ajattoman värisen langan, mikä kävisi kaikkien vaatteitteni kanssa. Olisi ollut tarjolla ihania vaalean punaisia tai sinisäkin lankoja, mutta tämä vaalea houkutteli eniten..Ukko-parka siunaili vieressä, kun pähkäilin , että mitähän ottaisin...mutta tyytyi osaansa, nyökytteli vain hyväk...